Palvelut pieneläimille

  • Akupunktio

Eläinlääkärimme tekevät myös akupunktiota. Eniten sitä käytetään kroonisen kivun hoidossa jossa se on todettu fysoterapian ja hieronnan ohella tehokkaammaksi kivunlievittäjäksi kuin jatkuva kipulääkitys.

  • Anaalirauhasvaivat

Anaalirauhaset ovat koirilla ja kissoilla peräaukon vierustassa sijaitsevat rauhaset jotka erittvät voimakkaanhajuista harmahtavaa eritettä. Normaalisti anaalirauhaset tyhjenevät silloin tällöin koiran ulostaessa. Joskus tyhjeneminen ei syystä tai toisesta onnistu ja tällöin anaalirauhastet voi joutua tyhjentämään. Joskus ne voivat myös tulehtua. Alueella esiintyy myös kasvaimia ja muita sairauksia. Käynnillä selvitellään vaivan syytä ja mietitään yhdessä myös anaalivaivojen ehkäisyä. Joskus vaiva on niin sitkeä että päädytään anaalirauhsasten poistoon leikkauksella, siinä rauhaset poistetaan kokonaisudessaan.


  • Endoskopia

Endoskopian eli tähystyksen käyttö riippuu käytettävissä olevasta laitteistoista. Meidän endoskooppimme soveltuu koirien ylempien ruuansulatuskanavan osien (ruokaorvi, mahalaukku) tutkimuseen.


  • Hammashoidot

Lemmikin suun tutkiminen kunnolla hereillä ei onnistu. Hammashoidot aloitetaan aina kevyessä unessa tehtävällä suun tutkimuksella jossa käydään kaikki pikkupotilaat eli kukin hammas läpi peilien ja valon kanssa, ientaskumittarilla ja muilla apuvälineillä tutkien. Hampaista kirjataan löydökset hammaskarttaan ja tehdään hoitosuunnitelma. Usein päästään pelkällä hammaskiven poistolla, jonka jälkeen hampaat kiilotetaan hyvin jotta uutta kiveä ei alkaisi niin helposti kertyä. Käydään läpi myös kotihoitoa. Joskus on osa hampaista jo niin tulehtuneita että ne joudutaan poistamaan. Joskus isommat hammasremontit joudumme lähettämään hampaiden hoitoon erikoistunelle eläinlääkäreille, mutta monet hampaanpoistot onnistuvat myös meidän välineistöllämme.


  • Ihosairaudet
Dermatologia on laaja kokonaisuus. Iho on eläimen suurin elin ja monet vaivat heijastuvat ihon oireina. Ihosairauksia selviteltäessä käydään huolellisesti läpi eläimen elinolot ja ruokinta, yleistutkimusta täydennetään usein verinäyttein, raapenäyttein, bakteeriviljelyillä ja koepaloilla.


  • Kastraatio

Kissojen ja koirien kastraatiot onnistuvat meillä. Sopiva ikä poikakissalla leikkaukseen on noin 6 kk, jos kissa on hyvän kokoinen voidaan se kastroida jo aiemminkin. Poikakoiralla ikä on myös puolesta vuodesta alkaen, hieman koiran koosta ja perheen tilanteesta riippuen. Yleensä suosittelemme että koira on kasvanut aikuiskokoonsa ennen leikkausta.


  • Kasvainsairaudet

Koirilla esiintyy kohtuullisen paljon kasvaimia. Niiden luonteesta ei pysty päälle päin pahanlaatuisuudesta yleensä sanomaan. Ohutneulanäytteet ja koepalat tuovat lisätietoa ja hoitosuunnitelmaa voidaan tehdä tulosten perusteella. Kasvaimia on koirien pinnalla ja sisäelimissä. Sisäelinten kasvainten löytämisessä käytetään apuna ultraäänitutkimusta ja tarvittaessa röntgenkuvia. Useimmat kasvaimet voidaan poistaa meillä, tarvittaessa ohjaamme vaativampaa kirurgiaa tai vaativaa kemoterapiaa tarvitsevat tapaukset sopivalle klinikalle.


  • Keinosiemennys

Joskus astutshommat ei vain onnistu, tällöin voidaan joutua turvautumaan keinosiemennykseen. Meillä onnistuvat koirien tuorespermasiemennykset. Jos luonnollinen astuminen ei onnistu, kannattaa vakavasti miettiä kyseisillä yksilöillä suvun jatkamista, kokonaisuus toki huomioiden.


  • Korvavaivat

Korvavaivat ovat koirilla yleisiä ja ne oikeastaan kuuluvat ihotauteihin. Korvien tutkimuksessa pääosa on syyn selvittämisellä ja toisekseen korvan puhdistamisella. Siveynäytteestä ja viljelystä selvitellään aiheuttajamikrobia, muulla tutkimuksella altistavaa tekijää. Hyvä puhdistus on tärkeä osa hoitoa ja tarvittaessa korvat huuhdellaan nukutuksessa.


  • Kiimakontrollit

Narttukoirien oikean astutusajankohdan selvittäminen, etenkin jos uros on kaukana, vaatii joskus tutkimuksia. Verinäyttestä otettavat progesteronimääritykset lähetämme ulkopuoliseen laboratorioon joten tulos tulee vasta seuraavana päivänä. Vastaanotolla voidaan tehdä papa-näyte jossa seurataan emättimen solukuvan muutoksia ja ne kertovat kiimakierron vaiheesta. Käytössämme olevalla ultraäänilaitteella voidaan myös seurata nartun kohdun ja munasarjojen tilannetta.


  • Kynsien leikkaus

Koirat on hyvä opettaa jo pennusta kynsen leikkaukseen. Joskus tämä ei kotona onnistu ja hoitajamme auttavat mielelään opettamisessa ja kynsien leikkuussa. Tarvittaessa rauhoitamme koiran kynsien leikkaukseen jolloin pitkäksi venähtäneet kynnet saadaan lyhennettyä normaaliin mittaan.


  • Metsästysongelmat

Haukkumaton metsästyskoira on meidän syyskauden yleisin asiakkaamme. Nämä ovat mielenkiintoisia ja haastavia potilaita ja ongelman syytä selvitetään juurta jaksain, käydään läpi ruokinta, valmennus ja elinolot. Yleistutkimusta täydennetään tarvittaen laboratorio, röngen, ultraääni ja tähystystutkimuksin.


  • Mikrosirutus

Suosittelemme kaikkien koirien ja kissojen tunnistusmerkintää mikrosirulla, mikrosiru on pieni riisinjyvän kokoinen kapseli joka laitetaan kissan tai koiran niskaan neulalla. Sirukoodi rekisteröidään esim. kennelliitton tai kissaliittoon jolloin koira on löydettäessä jäljitettävissä.


  • Nisäkasvaimet

Nisäkasvaimet ovat narttukoirien yleisimpiä kasvaimia. Aina perustutkimuksen yhteydessä niin rokotuksilla ja muillakin käynneillä käymme vanhempien narttukoirien nisät läpi. Mikäli itsekin huomaat koiran nisissä kovia hernemäisiä patteja tai saatika isompia, ole heti yhteydessä, mitä aikaisemmassa vaiheessa nämä saadaan poistettua, sitä pienempi on leviämisriski ja sitä pienemmilä leikkaushaavoilla selvitään. Nisäkasvainten poiston yhteydessä kannattaa myös miettiä sterilisaatiota.


  • Ontumat

Ontuman syyn selvittämiseen tarvitaan usein ontumatutkimuksen lisäksi rötntgen ja/tai ultraäänitutkimuksia. Joskus ontuman syyn korjaus vaatii kirurgista hoitoa, tällöin etsimme yhdessä omistajan kanssa sopivan jatkohoitopaikan. Joskus on tarvetta kutoutukselle ja fysiterapialle ja näissäkin ohjaamme eteenpäin tarpeen mukaan.


  • Röntgentutkimukset

Röntgenkuvauksia voidaan käyttää monien vaivojen selvittelyn apuna. Lisäksi tiineiden narttujen pentujen määrä voidaan arvioida 50 tiineysvuorokauden jälkeen otetun röntgenkuvan avulla. Tiettyjen rotujen perinnöllisten sairauksien vastustusohjelmaan (PEVISA) voi liittyä lonkkien, kyynärpäiden tai selän lonkkakuvauksia. Hyvälaatuisten kuvien saamiseksi usein leimmikki rauhoitetaan kuvaukseen. Annamme ajanvarauksen yhteydessä ohjeen paastosta ja tarvittaessa pissaamiseen ja kakkalenkillä käymiseen liittyvistä ohjeista. Meillä voidaan tehdä myös varjoainekuvauksia.


  • Rokotukset

Rokotuskäynti on muutakin kuin piikin laitto koiraan tai kissaan. Rokotusohjelma voi vaihdella koiran tai kissan käyttötarkoituksen tai esim. ulkomaanmatkojen mukaan. Käynnillä käymme aina eläimen ikään liittyvän terveystarkastuksen, katsotaan hampaat, sydän, nisät, sukuelimet, iho, silmät, korvat jne. Rokotettaessa eläimen tulee olla terve. Jatkohoitoa vaativille löydöksille varataan tarvttaessa uusi aika. Potilasohjelmamme mahdollistaa kutsun lähettämisen sähköpostiin tai tekstiviestillä kun on seuraavan rokotuksen aika.


  • Silmävaivat

Silmäoireet vaativat yleensä aina eläinlääkärin tutkimuksen. Silmien huolellinen tutkimus silmälampulla ja tarvittaessa väriaineella, joskus on tarpeen kyynelnesteen määrän mittaus. Tarvittaessa lähetämme vaativammat silmätutkimukset silmäsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Silmäluomien pattien poisto, luomien asentovirheiden korjaus, silmän poisto ja muu silmänpympäryskirurgia onnistuu meillä.


  • Sisätaudit

Sisätaudit on laaja ryhmä sairauksia käsittäen esim. sokeritaudin, maksan- ja munuaisten vajaatoiminnan, suolistosairaudet, cushingin taudin, kilpirauhasen vajaatoiminnan jne. Sisätautidiagnostiikka vaatii usen näytteiden (virtsa- ja verinäytteet) tutkimista, useimmat määritykset voidaan tehdä jo vastaanotolla mutta joskus käytämme myös ulkopuolista laoratoriota jolloin tulokset tulevat yleisimmin seuraavaksi päiväksi. Usein myös kuvantaminen ultraäänellä, joskus myös röntgenillä voi olla tarpeen.


  • Sterilisaatio

Narttukissojen ja -koirien sterilisaatio on suositetavaa jos ei ole tarkoitus teettää pentuja. Kissojen tulee olla sterilisaatioon tullessa mielellään vähintään 2 kg painosia. Koirien sterilisaatioita tehdään meillä ns. avokirurgialla. Nykyisin saatavissa on myös sterilisaatio tähytstämällä, mutta meillä ei ole siihen vaadittavaa laitteistoa. Sterilisoimme mielellämme pieniä koiria, mutta isommille ja syvärintaisille koirille suosittelemme tähystyssterilisaatiota.


  • Ultraäänitutkimukset

Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää monien vaivojen selvittelyn apuna. Narttujen tiineys voidaan todeta 28 tiineysvuorokauden jälkeen. Hyvälaatuisten kuvien saamiseksi usein leimmikki rauhoitetaan tutkimukseen. Annamme ajanvarauksen yhteydessä ohjeen paastosta ja tarvittaessa pissaamiseen ja kakkalenkillä käymiseen liittyvistä ohjeista. Ultraääniohjausta käytetään usein näytteenoton apuna esim. steriilin virtsanäytteen ottamisessa.


  • Vanhuustarkastus

Koiran ja kissan vanhuus on lyhyempi kuin meillä ja muutokset tapahtuvat nopeasti. Vanhempien koiren ja kissojen on hyvä käydä vuosittaisissa tarkastuksissa jolloin ikääntymiseen liittyvät vaivat saadaan aikaisemmassa vaiheessa kiinni ja niiden hoitoon päästään käsiksi aikaisemmassa vaiheessa.